Leena-Riitta Virtanen

Leena-Riitta Virtanen

Kiinteistönvälittäjä, KED, LKV

leena-riitta@asuntokompassi.fi

0400 602 876

Aloitin kiinteistönvälitystyössä vuonna 2010 ja kiinteistöedustajan tutkinnon suoritin 2011.

Muutaman vuoden työskenneltyäni suoritin LKV tutkinnon vuonna 2014.

Olen toiminut myös yrittäjänä vuosien 2015-2017 ja 2021-2022 aikana ja sen myötä myös Päijät-Hämeen Kiinteistönvälittäjien hallituksen jäsenenä.

Asiakkaat ja tämä työ on minulle ensiarvoisen tärkeitä. Pyrin palvelemaan niin asunnon myyjää kuin ostajaa heille parhaalla mahdollisella tavalla. Me jokainen tiedämme sen, että asunnon hankkiminen on elämämme suurimpia asioita. Haluan antaa myyjälle totuuden mukaisen kuvan asunnon myynnistä ja hinnasta kaikkine niine seikkoineen, jotka mahdollisesti vaikuttavat onnistuneeseen lopputulokseen. Ostajalle on tärkeintä, että hän saa kaikki tarpeelliset tiedot asunnon ostopäätöksen loppuun viemiseksi.

Olen saanut paljon hyvää palautetta siitä, että kuuntelen, enkä vain kuule, mitä asiakkaani minulle kertovat asuntoasioistaan.

Kahden lapsen äitinä ja kuuden lapsen isoäitinä tiedän, minkälaisia tarpeita tänä päivänä lapsiperheillä on. Ikä on tietenkin tuonut myös näkemystä iäkkäämpien asuntotarpeisiin.

Vapaa-aikani kuluu rakkaitten vapaaehtoistöitten parissa.

Sotilaskotisisarena olen toiminut pitkään ja vaikka Lahdessa ei enää varuskuntaa olekaan, aktiivinen toiminta varusmiesten hyväksi jatkuu edelleen niin, että viemme palveluita maastoon ja leireille. Ilolla ja sydämellä, niin kuin mottomme on.

Teatterikerhon ”tyttönä” olen toiminut jo useita vuosia ja olen nyt oman 20 tytön ryhmän emäntä. Meillä on ilo palvella asiakkaita näytösten väliajalla tarjoilemalla mm. kahvia ja leivonnaisia. Työvuoro teatterilla on joka kuudes viikko ja on ihana tavata tytöt joka kerta.

Leena-Riitta-6